HORSE BOUTIQUE EDUSTUSRATSUKKO KOULURATSASTUKSESSA
  
           

ELLA TANHUANPÄÄ


Olen Ella Tanhuanpää, kaudella 2012 19-vuotta täyttävä ja näinollen nuorten luokkiin siirtyvä kouluratsastaja. Hevoseni, ruuna Eliko (''Kimo'') 11v. on ollut minulla maaliskuusta 2011 ja yhteistyö on alkanut sujua lupaavasti. Kimo on motivoitunut ja lahjakas hevonen, jonka kanssa on aina mukavaa treenata. Kimo asuu kotivalmentajani Lilli Luoman tallilla Piikkiössä. Elikon lisäksi ratsastan myös Lillin kahta viisivuotiaaksi kääntyvää nuorta hevosta, joiden kanssa pääsen mahdollisesti starttaamaan myös nuorten hevosten luokkia tulevaisuudessa. Lillin ohella valmentajinani toimivat maajoukkuevalmennusten puolesta Marko Björs ja Tallbergien projektiin pääsyn johdosta myös ruotsalainen Pether Markne.

Parhaita saavutuksiani kuluneen kauden 2011 aikana olivat henkilökohtainen SM-pronssi junioreissa, maajoukkue-edustus ja PM-joukkue-pronssi Tanskasta, sekä tietysti koko kauden huipentuma, junioreiden hallimestaruuskulta.

Kaudella 2012 tavoitteenani on menestyä nuorena ratsastajana, sijoittua mahdollisimman korkealle SM-kilpailuissa, kuulua edelleen maajoukkueeseen ja päästä edustamaan suomea PM-kilpailuihin, debytoida Prix St. Georges-luokissa sekä mahdollisuuksien mukaan kilpailla kansainvälisissä kilpailuissa ulkomailla.

Suosikkituotteitani ovat ehdottomasti Anna Scarpatin laadukkaat satulahuovat ja loimet, sekä tietysti Cavalor-rehut ja -ravinteet, jotka takaavat hevoselleni maksimaalisen suorituskyvyn. Lukijoille sellaisia terveisiä, että muistakaa treenata ahkerasti. Se jos jokin tuottaa tulosta!




Copyright © Horse Boutique