|
*Joonas Orannalle uusi huippuhevonen*
Holstein kantakirjaan hyväksytty esteori Calazio
(i. Calato, e. Zivia, ei.
Calypso II) siirtyi tällä viikolla
suomalaisomistukseen. Saksassa S-luokissa
(150 cm) menestynyt 7-vuotias Calazio siirtyi
salolaisen nuoren ratsastajan
Joonas Orannan kilpailtavaksi.
Calazion siirtymistä Oranta Equestrianin ja
Merja von Weissenbergin
omistukseen varjosti surullinen uutinen
Orannalla vasta puoli vuotta olleen
Ulrichin kuolemasta. Hollantilainen 10-vuotias
ori jouduttiin leikkaamaan
kisamatkalla Saksassa, kun suoli oli kiertynyt
sen toisen kiveksen ympäri.
Leikkauksen jälkeisten komplikaatioiden vuoksi
se leikattiin vielä kaksi
kertaa uudelleen. Elämänhaluinen ori nousi
jaloilleen vielä kolmannenkin
leikkauksen jälkeen, mutta menehtyi tulehduksen
aiheuttamiin
komplikaatioihin.
Oranta kokeili Calaziota ostotarkoituksessa
viime syksynä, mutta päätyi silloin kokeneempaan
Ulrichiin.
Nyt Calazio on jo kilpaillut S-tasolla, ja
valmistautuu parhaillaan uuden ratsastajansa
kanssa ensimmäisiin
kilpailuihinsa Arezzossa, Italiassa.
- Calazio on uskomattoman miellyttävä ratsastaa.
Sillä on
luonnostaan tasapainoinen, pyöreä laukka, se on
elastinen ja sillä on
mieletön hyppykyky. Se on käytökseltään
todellinen herrasmies ottaen
huomioon, että se on astunut koko ajan. Aloitan
sillä täällä 125-130
–tasolla ja etenemme tilanteen mukaan, Oranta
kertoi kisapaikalta.
Calazio nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa
mahdollisesti heinäkuussa. Viime kaudella
joukkuepronssia nuorten PM:ssa
saavuttaneen Orannan tämän kauden päätähtäin on
nuorten EM-kilpailut heinäkuun alussa
Comportassa, Portugalissa
hevosella Mr. Milkline. Oranta kilpailee ja
valmentautuu siihen asti ulkomailla.
|